Taidekeskus Purnu 2012

Taidenäyttely kesällä Orivedellä -Kuraattorina kesällä 2012 Samuli Heimonen – Taiteilijat julkaistu!

Seuraa Taidekeskus Purnua Twitterissä
27.2.2010, 14:01

Residenssi Oriveden Purnussa

Residenssi Oriveden Purnussa -esite Kuvanveistäjille ja kuvataiteilijoille suunnattu Aimo Tukiaisen oma työtila on nyt varattavissa toukokuusta elokuun loppuun 2010 sopimuksen mukaan viikon jaksoissa.

Oriveden Purnun taidekeskus tarjoaa inspiroivan ympäristön toteuttaa taiteellista työskentelyä. Aimo Tukiaisen omat työtilat, Purnun kaunis luonto ja kesän 2010 näyttely luovat inspiroivat puitteet töiden toteuttamiseen.

Työtilan laajuus on noin 40 neliömetriä ja työtilan korkeus on yli 3 metriä. Purnun kesätaidenäyttelyn yleisö pääsee seuraamaan aukioloaikoina taiteilijan työskentelyä työtilan ulkopuolelta. Työskentelyjakson aikana valmistuneet työt on myös mahdollisuus jättää Purnuun yleisön nähtäville.

Purnussa on mahdollisuus myös asua esimerkiksi Luhtikahviossa koko työskentelyjakson ajan.

Residenssin vuokra 200 €/vko + alv
Asuminen Purnussa 200 €/vko + alv (6 yötä, hinta ei sisällä ruokailuja)

Tervetuloa työskentelemään Purnun inspiroivaan ympäristöön.

Lisätiedot ja varaukset
Jari Nieminen
040 537 0995
varaukset(a)kaurakangas.fi
Varaus lomakkeella





1 Kommentti kirjoitukselle “Residenssi Oriveden Purnussa”



    1.3.2010, 11.26

  1. elina parjanen sanoo:
  2. Heii

    Pieni talviloma alkaa 5 tunnin päästä lentokoneen siivillä Berliiniin. Jihuuu…

    Purnun kuvataideopetuksen ajankohdat ja opetussuunnitelmat tulevat verkkoon viikolla 10. On ollut ilahduttavaa miten monet ovat jo kyselleet kursseille pääsystä. Alan ottaan kursseille osallistumisia vastaan ma. 15.3. alkaen.

    Suotuisaa linnun unilentoa….toivottaa Elina ja kauheen iso matkalaukku.






Kirjoita kommentti