Taidekeskus Purnu 2012

Taidenäyttely kesällä Orivedellä -Kuraattorina kesällä 2012 Samuli Heimonen – Taiteilijat julkaistu!

Seuraa Taidekeskus Purnua Twitterissä
12.6.2012, 21:30

Purnulla on nyt RAJANTAJU

Kraak,kraak, kraak, kraak.

(Naakan pesästä kuuluu vaimeasti)

Nyt on avajaiset pidetty ja  Purnu avattu  jokapäiväisesti  klo.11-18.

On ollut sellaista hulinaa että, ei edes läppärin luukkua kerinnyt auki saada, hyvä kun jaksoi laittaa edes silmänsä kiinni muutamaksi tunniksi.

Mutta nyt, Purnu pyörii tuttuun kesäiseen tapaansa. Ainoa poikkeus on, että lippujen lunastus tapahtuu vielä kahvilasta ti-pe. Eli la-ma on ihan tuttuun tapaan lipunlunastus tutulta portilta.

Samuli Heimosen kuratoima Rajantaju-näyttely on saanut hyvää palautetta ja jo nyt yksi teoskin on myyty. Tällä fiiliksellä on hyvä jatkaa.

Minulla on Purnussa myös muun työn  ohella oma taideteos-projekti. Maalaan parkkipaikan isolle taululle levy levyltä Purnun  palapeliä. Ideana on maalata näkymiä, asioita, tunnelmia Purnusta. Ensimmäinen maalaus on jo “parkissa”. Olen maalannut siihen Purnun Koljonselän täysikuun, mikä pitää yötä punaisen poijun kanssa. Näkymä on aina niin mystinen,  jotenkin poijukin muuttuu joksikin muuksi mikä se  on päivisin. Punaisen poijun ja kuun keskustelu ei ole aina  leppoisaa…

Tiedoksi lukijoille, että olen tarkoituksellisesti melko harvoin feissarissa. Kun sinne lähdin mukaan niin sähköpostiini on kasautunut ihan älyttömiä viestejä. Petteri Järvisen näkemyksiä viestinnästä olen seurannut jo 90-l asti. Nyt häneltä on ilmestynyt jälleen näkemyksiä feissarin ja netin vaaroista. Lukekaa ja olkaa varovaisia täällä netissä.

Kielot tuoksuu Purnun poluilla, otanpa muutaman kukan maljakkoon.

Elina





Comments are closed.