Taidekeskus Purnu 2012

Taidenäyttely kesällä Orivedellä -Kuraattorina kesällä 2012 Samuli Heimonen – Taiteilijat julkaistu!

Seuraa Taidekeskus Purnua Twitterissä

Taidekeskus Purnu

Aimo Tukiaisen teoksia Perinteinen uuden suomalaisen kuvataiteen näyttely toukokuusta elokuun loppuun Oriveden Purnussa, kuvanveistäjä Aimo Tukiaisen kesäasunnolleen perustamassa taidekeskuksessa. Tukiaisen omista töistä tunnetaan parhaiten Mannerheimin patsas Helsingissä.

Purnun näyttely vuonna 1967 oli Suomen ensimmäinen maaseudulle järjestetty kesänäyttely. Kolmenkymmenen vuoden aikana Purnussa on ollut 25 vaihtuvaa näyttelyä, joissa on tuotu esille nimekkäiden kotimaisten taiteilijoiden ja mielenkiintoisten uusien tulokkaiden teoksia. Purnussa on nähty niin maalauksia, veistoksia, tilateoksia, grafiikkaa kuin valokuviakin. Esillä on ollut liki 500 taiteilijan teoksia, ja niitä käynyt katsomassa yli puoli miljoonaa näyttelyvierasta.

Purnu on Suomen vanhin taiteen kesänäyttely. Purnussa voi taiteen lisäksi nauttia kahvilan palveluista, rentoutua lapsille sopivalla uimarannalla sekä nauttia perinteisen- tai savusaunan lämpimistä löylyistä. Purnusta voi ostaa grillieväät ja valmistaa ne itse ulkogrillillä. Purnuun pääsee helposti autolla ja bussilla. Purnu on myös ihanteellinen kohde polkupyöräilijöille kauniiden mutkittelevien päällystettyjen teiden varrella. Purnuun voi saapua myös veneellä aina Hämeenlinnasta tai Tampereelta asti. Kesällä 2010 Purnussa kiinnitetään huomiota saavutettavuuteen.

Varaa tilaisuudet täältä

www.purnu.fi


Taidekeskus Purnu


Liity postituslistalle

Nimi:
Sähköposti:
Täytä:


Lähetä linkki

| | | | Lisää

Yhteistyökumppanit

Hotelli Orivesi