Purnu auki vielä 3 päivää klo.11-18. Sen jälkeen vain tilausryhmille syyskuun alkuun
Sitä on sitten alkanut kesän lopun alku. Täytyy kyllä myöntää että ilmojen suhteen vieläkin tässä odottelee että, koska se kesä tuleekaan. Purnulla on mennyt ilmoista huolimatta hyvin. Asiakasmäärän laskuja ei ole tietenkään vielä suoritettu mutta noin silmämääräisesti on jatkuvasti tuntunut että parkkipaikalla on paljon autoja pitkin päivää. Teoskauppakin on ollut vilkasta.
Parkkipaikka tauluni on nyt valmis. 3 levyä täytyy enää kiinnittää kiinni. Eli pystyin tekeen kaiken valmiiksi 12.8.mennessä kuten lupasin. Yllättävän vähän tuli maalattua Purnun suoranaisia maisemia vaan lähinnä syntyi sisäisiä mielenmaisemia. Viimeiset 2. taululevyä ovat nimeltään:1. LYÖDÄÄN TASSUA. ( Kuvassa on paljon eläimiä, mitkä ovat surullisia ja vihaisia ilmeiltään ) 2. LEAVE NEW YORK! (Kuvassa valkoinen käärme matelee itkien pois Nykin maisemissa ja punastunut suruilmeinen kuu katsoo vielä tuhoutuneeseen kaupunkisilhuettiin päin.) Teokset ovat Viimeisiä maisemia sarjani 2. vaiheen uusia kuvia.
Nyt matot ulos ja lakaiseen lattioita…Kovasti koivut siementävät tänä syksynä.
Tulkaa Purnuun, vielä kerkiää. Elina




Taidekeskus Purnun Facebook
Taidekeskus Purnun Taidelaari