Taidekeskus Purnu 2012

Taidenäyttely kesällä Orivedellä -Kuraattorina kesällä 2012 Samuli Heimonen – Taiteilijat julkaistu!

Seuraa Taidekeskus Purnua Twitterissä

Taidenäyttely 2010 Linnun uni

Nina Rantala

Kuvanveisto

Kuudentena kesäkuuta - Nina Rantala Kuvataiteilija Nina Rantala tuo Purnuun teoksen Kesäkuun kuudentena (2009). Sen esikuvana on 1150-luvulla rakennettu Fantoftin sauvakirkko Norjassa. Kirkko tuhopoltettiin 6.6.1992 ja jälleenrakennettiin 1997. Teos jatkaa Rantalan aiemmin käsittelemää tuhopoltettujen kirkkojen ja niiden uudelleen rakentamisen teemaa, tuoden esiin kollektiivisen surun yhteisön menetetyistä paikoista.

Nina Rantala työskentelee yhteisötaiteilijana Mietoisissa, Saaren Kartanossa, Koneen Säätiön ylläpitämässä taiteilija- ja tutkijaresidenssissä. Rantala on tehnyt yhteisötaideprojekteja mm. Porvoossa Kirkon uudelleen rakentaminen I ja II (2007). Norjalaisella autolautalla Rantala teki projektin True Romance (2006), jossa hän piirsi tatuointeja merimiesten ihoon miesten kertomusten pohjalta. Mynämäellä Kadonnutta maisemaa etsimässä (2008-09) käsitteli ympäristön muutosta henkilökohtaisten kokemusten kautta.

www.ninarantala.net